Mediamaksu PDF Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Administrator   
01.05.2009 09:57
- Vapaa kansa ei tarvitse valtiomedian propagandaa. Yleisradion hallintoneuvosto ja koko YLE on tiukasti poliitikkojen hallinnassa. Yksityistä ja yksityishenkilöiden mediaa on tarjolla yllinkyllin mm. internetissäkin. Valtion televisiokanavat ja radio ovat vanhanaikaisia turhakkeita.

- Mediamaksurahat ovat pois muusta käytöstä ihmisillä ja siten heikentävät mm. yksityisten medioiden kuten maksukanavien ja sanoma- ja aikakausilehtien käyttöä. Medioiden, joita ihmiset voivat itse valita ja suosia tai olla suosimatta, jos eivät niistä pidä.

- Mediamaksu ja Yleisradio vääristää markkinoita. Mikäli ihmiset saisivat itse äänestää lompakollaan ja katselutottomuksillaan, mitä tuotettaisiin, lopputulos olisi kaikkien kannalta parempi. Pakollinen mediamaksu ja YLE.n ohjelmien pakkosyöttö ei kuulu markkinatalouteen. Yksityiset yrittäjät kärsivät, kun Yleisradio polkee markkinoita kansalaisilta ryöstetyillä rahoillaan.

- Mediamaksu on piiloverotusta. Emmekö maksa veroja jo muutenkin aivan tarpeeksi? Ylimääräisiä laskuja ei kaivata enää yhtään lisää.

- Mediamaksu on päänavaus vaaralliselle rahastuskierteelle. Kuluttajat ovat jo nyt maksaneet digi-tv:n vuoksi suuria summia rahaa ja ilmeisesti seuraavan polven digi-tv (HDTV) aiheuttaa vähintään yhtä suuret kuluerät kuluttajille. Lisää on tulossa. Tälle kehitykselle on laitettava stoppi.

- Mediamaksu on epäoikeudenmukainen. Peritäänkö seuraavaksi sanomalehtimaksukin kaikilta kansalaisilta riippumatta siitä, paljonko nämä kyseistä palvelua käyttävät? Entä bussivero? Tietokonemaksu?

- Mikäli jostain syystä katsottaisiin tarpeelliseksi rahoittaa ja ylläpitää Yleisradiota, se voitaisiin tehdä esimerkiksi taajuushuutokaupoilla, katselukorttimaksuilla (jolloin jokainen maksaisi YLE:lle jos haluaa katsoa sen ohjelmia ja sen mukaan paljonko niitä katsoo) tai maksamalla YLE:n tarvitsema raha suoraan valtion budjetista. Vaihtoehtoja Yleisradion rahoittamiseksi, jos sellainen katsotaan tarpeelliseksi, on paljon ja ne ovat huomattavasti parempia kuin nyt esitetty mediamaksu.
Viimeksi päivitetty 18.06.2009 16:58
 
Linden lykkää YLE-päätöstä PDF Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Mediamaksu   
19.08.2009 20:09
Taloussanomat kirjoittaa tänään, että Suvi Linden on lykkäämässä päätöstä YLEn rahoitusmallin muuttamiseksi ainakin vuoteen 2012 asti. Tämä on erittäin hyvä uutinen kaikille mediamaksua vastustaville ja vapaalle tiedonvälitykselle! Kaksi kolmasosaa suomalaisista vastustaa mediamaksua.
 
Kilpailuvirasto: YLE rahoitettava budjettirahoista PDF Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Mediamaksu   
11.06.2009 19:28
Yleisradio uutisoi tänään, että Kilpailuviraston mielestä YLE olisi rahoitettava valtion budjetista, eikä mediamaksulla.
Viimeksi päivitetty 11.06.2009 19:32
 
Lindén: Mediamaksu tulee PDF Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Mediamaksu   
18.06.2009 16:42
Yle uutisoi tänään, että Suvi Lindén kannattaa yhä mediamaksua ja on varma, että se tullaan hyväksymään keinona rahoittaa Yleisradiota jatkossa. Kaikki puolueet ovat olleet jo valmisteluvaiheessa mediamaksun kannalla.

On hyvin valitettavaa, mikäli koko eduskunnasta ei löydy mitään merkittävää vastavoimaa veroluonteisten maksujen lisäämiselle ja valtionpropagandakoneiston ylläpitoon. Vaihtoehtoja on useita, mutta ne eivät ilmeisesti kelpaa. Yleisradio halutaan ehdottomasti pitää hengissä koko kansalta väkisin kiskottavalla, veroluonteisella maksulla.

Mediamaksu.info kehoittaa jo tässä vaiheessa lukijoita varautumaan mediamaksuboikottiin, jonka tulisi alkaa VÄLITTÖMÄSTI mediamaksun tultua voimaan. Maksuboikotti kannattaa toteuttaa esimerkiksi siten, että jokainen jättää kategorisesti maksamatta vaaditun mediamaksun ja palauttaa esim. maksuosoituksen Yleisradiolle tai maksua keräävälle taholle. Mediamaksun menemistä ulosottoonkaan ei pidä pelätä, koska kyseisen laskun siirtyminen ulosottoon aiheuttaa huomattavia kustannuksia ja harmia sitä kerääville, sekä selvän poliittisen signaalin. Luottotiedot eivät keneltäkään ihmiseltä mene, vaikka mediamaksu pitäisikin periä heiltä ulosottoteitse, vaan vasta, mikäli perintä ei mitenkään onnistu.
Viimeksi päivitetty 18.06.2009 16:58
 
Mediamaksun tasapuolisuus? PDF Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Mediamaksu   
30.05.2009 01:27
Mediamaksusta ja sen tasapuolisuudesta on unohdettu muutamia olennaisia asioita. Periaatteena on, että maksu on talouskohtainen. Miten määritellään talous ja onko muutenkaan se oikeudenmukainen?

Entä, jos on yksineläjä tai neljän hengen perhe? Onko oikeudenmukaista, että molemmat maksavat samansuuruisen maksun, vaikka toisessa katsojia ja käyttäjiä on moninkertaisesti toiseen nähden?

Mitä, jos kyse on avopuolisoista? Ovatko he sama talous vaiko eivät? Milloin ovat? Jos molemmat asuvat virallisesti erillään, maksavatko he 2 maksua? Entä jos toisella on opiskeluasunto toisella paikkakunnalla?

Miten menetellään tilanteissa, joissa molemmilla on omat tilit ja talous? Eiväthän he silloin ole kaksi erillistä taloutta sanan varsinaisessa merkityksessä, vaikka he asuisivatkin yhdessä tai olisivat vaikka naimisissa.

Pitääkö puolisoiden olla rekisteröinyt parisuhteensa, jotta he ovat puolisoita vai riittääkö sama osoite väestörekisterissä? Voiko useampi muukin ihminen ilmoittaa saman osoitteen ja välttyä mediamaksulta? Voiko vain 2 aikuista ihmistä asua samassa "taloudessa" vai miten monta? Entä jos he eivät ole perhettä?

Kuulostaa ehkä pilkunviilaamiselta, mutta miettikääpä tätä esimerkkiä oikeudenmukaisuuden kannalta:

1: 2 aikuista ja 4 lasta, joista kaikki ovat virallisesti kirjoilla samassa kodissa. Kaikilla heistä on kuitenkin käytännössä oma talous. Lapset asuvat opiskelukämpässä toisella paikkakunnalla tai sukulaisen tai kaveriensa luona. Maksetaan 1 mediamaksu yhteensä 6 ihmiseltä.

2: Avopari, joista toisella on asunto toisella paikkakunnalla esim. työn vuoksi. Molemmat asuvat käytännössä samassa asunnossa ja jakavat talouden laskuja myöden keskenään. Maksetaan 2 mediamaksua yhteensä 2 ihmiseltä.

Onko tämä oikeudenmukaista? Järkevää?
Viimeksi päivitetty 30.05.2009 01:31
 
«AlkuunEdellinen12SeuraavaLoppuun»

Sivu 1 / 2